0300 870 515 (0,79 € / min + pvm) caddiemaster@virpiniemigolf.fi

Suomessa väitetään olevan neljä vuodenaikaa. Tänä vuonna näyttää jääneen ainakin yksi pois. Keväästä en havainnut kovinkaan vahvoja merkkejä. Tästä kaikesta huolimatta sain aamulla seuran puheenjohtajalta, Tapio Särkilahdelta, hätkähdyttävän viestin: ” Se voisi kapteenikin alkaa päivittämään blogiaan, sillä tällä viikolla alkaa kausi Virpiniemessä!” . Olin kuin puulla päähän lyöty.

Ole kerrankin rehellinen itsellesi ja myönnä, ettet uskonut lukevasi tätä viestiä. Olit aivan varma, että Juhannuksena voidaan ajatella viimevuotisten banaanien poistamista bägin sivutaskuista. On ihme, ellei ihmeitä tapahdu ja nyt on aika iloita sellaisesta.

 

IMG_6632

Kuvassa näkyy 11. ja 13. viheriö Meren puolella. Viimevuotinen suojaus on todistanut toimivuutensa ja ao. viheriöt ovat loistavassa kunnossa. Kuvan oikeassa reunassa 17. väylä turottaa kateellisena ja aivan ruskeana omaa surkeuttaan. Kuka välittää – pääasia, että puolet viheriöistä ovat pelikuntoisia kaiken tämän lähes kuusi kuukautta kestäneen marraskuun jälkeen.

 

Kenttämestari ilmoittaa tätä kirjoittaessani meillä olevan yhdeksän loistavaa vauriotonta viheriötä, neljä semi-hyvää siipirikkoa ja viisi ihan totaalikuollutta, jotka pitää nostaa uudelleen henkiin. Sekin taitaa lähteä rivakasti liikkeelle, sillä Suomeen on ennustettu viikonlopuksi +25 asteen hellettä! Tässä yhteydessä Suomella tarkoitetaan kuitenkin Kirkkonummen eteläpuoleisia alueita, kuten olemme erilaisista Räntä-Nysteneistä ja Mette Räntärakeista oppineet.

 

IMG_6586

                                                           Harjun puolellekin on riittänyt talven ihmeitä. 5. väylän viheriö ei ole koskaan aikaisemmin näyttänyt tältä tähän aikaan vuodesta.

 

Lopuksi; nyt sinua tietysti kiinnostaa, että milloin ja monenko aikaan ? Lupaus on kuluvasta viikosta – ellei jotain karmaisevaa takapakkia tule – ja odotan itse yhtä jännittyneenä perinteistä puhelinsoittoa: ” Mitäs se sanoo kapteenin kalenteri silloin ja silloin, pitäisi tulla lyömään kauden avauslyönti?” .  Sitä odottaessa muistelen kymmenen vuoden perinteitä. Tarvaisen Antti ( Raffien Ruhtinas) on yleensä ottanut rokulia aamupäivän ja ilmestynyt shortseissa ykköstiille kanssani yhdessä naiskapteenin kanssa. Sääret sinisenä siinä on pelattu, mutta niin kuin arvasitkin ; perinteitä ei voi ostaa, ne pitää tehdä.

PS: Vaikka minun ei kiireitäni tarvitsekaan selitellä, niin pyydän anteeksi poissaoloani kevään talkoista. Taisi olla ensimmäinen kerta 10 vuoteen. Sain raportin, että reippaana on oltu ja kaikki tarvittava saatiin tehdyksi. Siitä kiitän osallistuneita. Ihan lopuksi ne kauniit ihanat kaksi sanaa, jota haluat kuulla toisen golfarin sinulle sanovan; Hyvää Golfkesää !

Jaa somessa!