27.09.2020

Iloista tunnelmaa kauden päättäjäisissä

Lauantaina Virpiniemessä vietettiin kauden päättäjäisiä iloisissa ja hilpeissä tunnelmissa. Sää vaikutti aluksi epävakaiselta, mutta pelaajien onneksi sadetta ei juurikaan kierroksen aikana havaittu.

Tulostaso kilpailussa oli myös huikea ja kamppailu voitosta tasainen. Niukasti yhden pisteen erolla voittoon ylsi joukkue Mustakyy (Juho Tolonen ja Mikko Kurttila) kovalla tuloksella 45 pistettä. Toiseksi sijoittui pisteillä 44 joukkue Hook & Slice (Teemu Hannula ja Pekka Ruottinen). Tuloksella 42 pistettä kolmanneksi tuli joukkue Määttä/Määttä (Santeri Määttä ja Severi Määttä). Lähimmäksi lippua erikoiskisan väylällä 4 voitti Klarissa Salonpää tuloksella 1,19 metriä. Väylällä 14 järjestetyn pisin draivi kisan voitti naisista Kreetta Salonpää ja miehistä Janne Kokko kovilla jysäytyksillä. Onnittelut kaikille voittajille!

Kisan jälkeen pelaajat pääsivät nauttimaan saunasta ja lämpimästä ruoasta, jonka jälkeen oli palkintojen sekä titteleiden jakoa, tietovisailua sekä rentoa illanviettoa. Illan kruunasi hieno ilotulitus.

Virpiniemi Golf haluaa kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita sekä tietysti kaikkia osakkaita, jäseniä, vieraita sekä yhteistyökumppaneita kuluneesta kaudesta. Tehdään ensi kaudesta vähintään yhtä upea!

Kenttää ei kuitenkaan olla vielä sulkemassa, vaan syysgolfista nauttiminen onnistuu vielä. Ensi viikolla pelataan kauden viimeinen kilpailu, kahden mailan kilpailu. Tervetuloa siis vielä nauttimaan syksyn keleistä!

Tulokset

Vuoden juniorit:
Klarissa Salonpää

Vuoden kilpapelaaja:
Kia Sormunen

Seuramestari:
Juho Krankka

Reikäpelimestarit:
Laura Pälve
Hannu Karppinen

Naisten mestari:
Kia Sormunen

Naisten seniorimestari:
Liisa Karhu

Seniorimestari:
Tapani Laurila

Klubimestari:
Rasmus Pietikäinen

Joukkuemestarit:
Roosa Toivanen ja Kiira Riihijärvi

Vuoden golffari:
Miia Ollikainen

Vuoden työntekijä:
Tommi Raappana

Ravintola Spoon, vuoden työntekijä:
Henri Heikkinen

Äijägolf vetäjä:
Petri Sormunen

Ladygolf vetäjä:
Irene Seppänen

Suuri kiitos myös Tommi Linnalle, junnuohjaajille, talkoolaisille, sekä ladygolf -toimikunnalle. Kiitos, että olette!