01.10.2022

Kahden mailan kilpailu pelattiin auringon paisteessa!

Kauden viimeinen kilpailu – kahden mailan kisa – on saatu päätökseen. Lämmin kiitos jokaiselle osallistujalle!

Kisaajat saivat valita matkaansa kaksi mailaa, joilla pelaavat koko kierroksen. Valintoina nähtiin hybridiä ja rautaa, rautaa ja putteria, sekä spoonia ja rautaa. Kisaajien mukaan erilainen pelimuoto toi omat haasteensa, kuten myös hauskuutensa peliin.

Syksyisessä säässä kolmanneksi kahdella mailalla itsensä pelasi Tapani Litendahl tuloksella 31 bogeypistettä. Toiseksi sijoittui Jouko Virranniemi pistein 32. Tämän kauden viimeisen kilpailun voittajaksi kruunattiin Sami Aspegren tuloksella 34 bogeypistettä. Samin mailoina toimi hybridi ja PW, mutta hybridi ei Samin mukaan toiminut pitkissä lyönneissä. Maila kuitenkin toimi oivana putterin korvikkeena.

Pisimmän draivin väylällä 14 voitti Joni Vainio ja lähimmäs lippua -kilpailun väylällä 8 voitti Raimo Kohonen lyöden pallon 7,27 metrin päähän reiästä. Onneksi olkoon! Palkinnot voitte hakea caddiemasterilta.

Lämmin kiitos kaikille kisaajille. On hienoa nähdä, kuinka kilpailuihin osallistutaan rohkeasti, ja myös uusia kasvoja on lähtenyt mukaan. Kilpailut ovat golfin suola, kun pääsee hieman haastamaan itseään ja poistumaan omalta mukavuusalueeltaan. Jatketaan kisailua taas ensi kesänä!