29.09.2019

Kauden päättäjäiset vietettiin iloisissa tunnelmissa

Kauden päättäjäiset pelattiin lauantaina 28.9 iloisissa tunnelmissa. 51 joukkuetta lähti kisaamaan kaksihenkisin joukkuein ja nauttimaan kauden viimeisistä peleistä. Pelimuotona oli Best Ball. Kolmanneksi kisassa sijoittui joukkue Tamppaajat (Severi Määtä ja Aleksanteri Niemi), toiseksi Ari Kurttilan ja Heli Alaruikan joukkue sekä voiton vei joukkue Bogitikka (Rauno Ojakoski ja Ilkka Heikkinen). Erikoiskisoissa pisimmälle draivasi Santtu Räsänen (tii 55) ja Severi Määttä (tii 48) sekä lähimmäksi lippua löi Pekka Ruottinen (1,99m).

Kilpailun jälkeen pelaajat nauttivat ravintola Spoonin illallisesta ja samalla palkittiin kilpailussa menestyneet pelaajat. Lisäksi musitettiin myös eri tavoilla ansioituneita golffareita palkinnoin.

Lopulta juhlakansaa saapui viihdyttämään stand-up-koomikko Matti Patronen ja illan kruunasi hieno ilotulitus. Päivän teema, ilo, näkyi niin kentällä kuin klubitalollakin, jossa väki viihtyi iltaan saakka.

Virpiniemi Golf haluaa kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita sekä tietysti kaikkia osakkaita, jäseniä, vieraita sekä yhteistyökumppaneita kuluneesta kaudesta. Tehdään ensi kaudesta vähintään yhtä upea!

Kenttää ei kuitenkaan olla vielä sulkemassa, vaan syysgolfista nauttiminen onnistuu vielä. Ensi viikolla pelataan kauden viimeinen kilpailu, Kahden mailan kilpailu. Tervetuloa siis vielä nauttimaan syksyn viimeisistä keleistä!

Tulokset

Vuoden juniorit:
Kia Sormunen
Oskari Jämsä

Kehittynein juniori:
Markus Puotiniemi

Vuoden kilpapelaaja:
Kiira Riihijärvi

Vuoden valmentaja:
Tommi Linna

Vuoden junioriohjaajat:
Tero Lähde
Jutta Keisu
Petri Sormunen

Vuoden ohjaaja:
Team Nappulagolf ohjaus
(Tommi Linna, Matti Paaso, Santtu Karppinen, Jutta Keisu, Tero Lähde, Petri Sormunen, Sakari Soukka, Harri Hautamäki)

Äijägolf vetäjä:
Petri Sormunen

Ladygolf vetäjä:
Irene Seppänen

Seuramestari:
Juho Krankka

Reikäpelimestari:
Teemu Määttä

Naisten mestari:
Saga Karppinen

Seniori naiset:
Heli Alaruikka

Seniori miehet:
Tero Lepistö

Klubimestari:
Ismo Tolonen

Joukkuemestaruus:
Sakari Soukka
Santtu Räsänen

Vuoden golffari:
Sirpa Kivimäki

Vuoden työntekijät:
Markku Saukkoriipi
Laura Pälve

Ravintola Spoon, vuoden työntekijä:
Hanne-Maarit Mettiäinen