28.03.2021

Kiira Riihijärven upeat suoritukset Yhdysvalloissa jatkuvat – Nyt matkalla maailman parhaiden golfamatöörien kilpailuun

Kiira Riihijärvi on loistanut upeilla suorituksillaan Yhdysvalloissa. Tampan yliopistoa edustavan Riihijärven viimeisimpänä onnistumisena nähtiin Barry Invitational -kilpailun voitto yhteistuloksella yhdeksän lyöntiä alle parin. Huikea tulos koostui 69 (-3), 68 (-4) ja 70 (-2) lyönnin kierroksista. Tämä oli Riihijärvelle jo toinen yksilömestaruus kaudella 2020–2021. Yliopistouransa aikana hän on ehtinyt kerätä jo 12 voittoa.

Hienot saavutukset ovat johtaneet huikeaan mahdollisuuteen. Riihijärvi on kutsuttu 31.3.–3.4. pelattavaan Augusta National Women’s Amateur -kilpailuun, missä maailman 72 parasta amatööripelaajaa ottavat mittaa toisistaan. Kisassa pelataan kolme kierrosta: kaksi ensimmäistä Champions Retreat Golf Clubilla ja viimeinen, mihin seuloutuu 36 parasta, legendaarisella Augusta Nationalin kentällä. Augusta National toimii myös miesten major-kisan The Mastersin näyttämönä ja sitä pidetään erittäin arvostettuna, jopa maagisena kenttänä.

Riihijärvi pelaa viimeistä vuottaan amatöörinä ja kertoo siirtyvänsä ammattilaiseksi tulevan kesän aikana. Kutsu Augustan kilpailuun on jo itsessään merkittävä etappi amatööriuran loppupuolelle. Riihijärvi myöntää olevan erittäin innoissaan ja kiitollinen mahdollisuudesta sekä ainutlaatuisesta kokemuksesta. Jännityksellä ja mielenkiinnolla seuraammekin, miten Virpiniemen kasvatin tähänastisen golfuran suurin kilpailu sujuu. Riihijärvi kommentoi lähtevänsä kisaamaan hyvällä mielellä. ”Koko kauden ajan on omasta golfista ollut hyvä fiilis, etenkin rautalyönnit ja putit ovat tuntuneet hyviltä. Lähden pelaamaan omaa varmaa peliäni, ja se riittää. Augustan kisan salainen aseeni on kova luotto omaan tekemiseeni”, Riihijärvi hymyilee.

Virpiniemi Golf toivottaa tsemppiä ja onnea tulevaan kisaan!

 

Seuraa Augusta National Women’s Amateur-kilpailua täältä.