08.10.2022

Kiira Riihijärvi jälleen askeleen lähempänä LPGA:n pelioikeutta!

Kiira Riihijärvellä on meneillään Epson Tourin finaali. Finaalissa pelataan neljä kierrosta, joista kaksi on jo pelattu. Riihijärvi oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla T23 tuloksella -4. Toisena päivänä hän upotti peräti 7 birdietä, nostivat hänet jaetulle 10. sijalle yhteistuloksella -9.

Kiira on Epson Tourin rahalistalla sijalla kahdeksan, ja kymmenen parasta saa pelioikeuden LPGA-Tourille ensi kaudeksi. Listalla 11. on Hyo Joon Jang, joka on kilpailussa tällä hetkellä jaetulla toisella sijalla tuloksella -12. Näistä asetelmista hänellä on mahdollisuus päästä Kiiran edelle rahalistalla. Kuitenkin Kiiralle hieman turvaa tuo se, että sijalla 12 oleva Jillian Hollis on tällä hetkellä sijalla T23 kaksi lyöntiä Kiiraa jäljessä. Rahalistan sijalla 13 oleva Dani Holmqvist on karsiutunut finaalista pois.

Kiiran LPGA-kortti ei ole vielä lukkoon lyöty, mutta nyt ollaan hyvin jännittävissä asetelmissa. Toivotetaan Kiiralle äärimmäisen suuret tsempit!

Kiira lähtee kolmannelle kierrokselle tänään, lauantaina, klo 16:17 Suomen aikaa. Kilpailun leaderboardia pääset seuraamaan täältä.

Kuva: 2022 Getty Images.