08.07.2022

Ombria scramble pelattiin aurinkoisissa merkeissä!

Perjantaina 8.7. pelattiin odotettu Ombria scramble hyvässä mutta hieman tuulisessa säässä. Kisaan osallistui 28 paria tähtäimenään huikeat palkinnot. Kisan voittaja parille oli tarjolla lahjakortti Aurora Collection Resortille Saariselkään. Lisäksi kaikki pelaajat osallistuivat arvontaan, jossa yksi onnekas voitti kaksi yötä uudessa Viceroy Ombria Resort hotellissa + 4 Green feetä.

Pelimuotona oli kahden hengen scramble 1/4 tasoituksin. Taso kisassa oli kova ja voitosta käytiin erittäin tiukka taistelu. Voiton vei tällä kertaa huikealla tuloksella 63 lyöntiä joukkue El Vamos (Severi ja Santeri Määttä). Toiseksi sijoittui samalla tuloksella mutta korkeammalla slopella Team Tieksola & Matila ( Tuukka A. Tieksola ja Ilkka Matila). Kolmanneksi vain yhden huonommalla tuloksella eli 64 lyöntiä sijoittui Team Herkutserkut (Pasi Kesti & Tuomas Isojärvi) Samaan tulokseen oli päätynyt jopa neljä joukkuetta, mutta Pasin ja Tuomaksen joukkueen slope oli pienempi kuin muilla tastulokseen tulleilla.

Erikoiskisana toimi tässä kisassa lähimmäs lippua väylällä 15 jonka voitti Ismo tolonen tuloksella 1,18m.  Tuuli meren rannassa yltyi välillä erittäin kovaksi, joten lipun lähelle ei ollut tällä kertaa kovin helppoa lyödä. Huikean arvontapalkinnon tällä kertaa kotiin vei Jouko Komulainen. Onnittelut kaikille voittajille!

Kiitokset kaikille kilpailijoille ja Ombrialle kilpailun järjestämisestä! Toivottavasti näemme uudelleen ensi vuonna!