20.12.2021

Toimitusjohtajan joulutervehdys

Tapahtumarikas vuosi on kääntynyt joulun ja uuden vuoden odotukseen. Muistoihin jää kausi, joka tarjosi monenlaisia tapahtumia ja olosuhteita, jotka erityisesti keväällä haastoivat kentän kuntoon saattamista. Tuomo ja Pasi selättivät haasteet ja saivat kentän loistokuntoon.

Joku viisas on sanonut, että muutoksen sijaan pitäisi puhua kehittymisestä, ja sitä vuosi 2021 on tuonut paljon meidän yhteisöömme. Investointeja tehtiin niin kentällä, kuin kiinteistöissäkin. Väylävessat, työkoneita, kalusteita ja laitteita klubin ravintolapalveluita varten. Saimme uuden ravintoloitsijan, Katin, joka on palautteen perusteella onnistunut erinomaisesti. Iso kiitos Katille ja hänen henkilökunnalleen. Valmennuspalveluita uudistettiin palkkaamalla kaksi valmentajaa junioreita varten, ja samalla he palvelevat asiakkaita mm. yritystapahtumissa ja aloittelijakursseilla. Jukka-Pekka Savolammen ja Matti Paason saamat asiakaspalautteet ovat kertoneet tason noususta. Jotta valmennus- ja opetuspalvelut voivat ottaa seuraavan askeleen, niin osakeyhtiö on päättänyt hankkia Trackman laitteen, jonka pitäisi saapua tammikuun puolessa välissä. Laite tulee olemaan vuokrattavissa talvella golfhallilla ja kesällä rangella. Kiitos JP:lle ja Matille ahkeroinnista golffareiden kanssa kentällä ja rangella.

Henkilöstössä muutoksia on tapahtunut, ja tulee vielä tapahtumaan. Julius luovutti palvelupäällikön valtikan Lauralle, joka tulee viemään toimiston asiakaspalvelua uudelle tasolle. Kiitos tästä kaudesta Juliukselle ja koko toimiston henkilökunnalle. Kentänhoitoa vahvistetaan rekrytoimalla kenttämestari, jonka tehtävänä on viedä eteenpäin Virpiniemi Golfia kehittyvänä golfkenttänä.

Kiitos koko Virpiniemi Golfin yhteisölle, kun olette olleet mukana tukemassa Team Kiiraa. Team-konseptia tullaan käyttämään kaikkien huippu-urheiluun tähtäävien junioreiden tukemisessa.

Kiitos kaikille osakkaille, jäsenille, yhteistyökumppaneille, yrityksille ja vieraspelaajille upeasta kaudesta 2021. Nyt on aika uinahtaa hetkeksi talvilevolle niin toimistolla kuin kentänhoidossa. Lämmintä ja tunnelmallista joulun aikaa jokaiselle!

Pasi Voutilainen
Toimitusjohtaja
Virpiniemi Golf