08.06.2020

Viikkotiedote vko 24

VIRPINIEMI GOLFIN KUULUMISET

Kauden 2020 avajaisia vietettiin Virpiniemessä 6.6. hieman erilaisissa tunnelmissa, mihin aiemmin on totuttu. Perinteinen yhteislähtökisa yhteisine illanviettoineen ja ruokailuineen vaihtui peräkkäisiksi lähdöiksi ilman yhteistä yhdessäoloa. Koronaviruspandemiasta huolimatta pyrimme mahdollistamaan golfin pelaamisen ja kisojen järjestämisen sen sallimissa rajoissa. Tilannetta seurataan päivittäin ja muutamme toimintaamme sitä mukaa, kun se nähdään mahdolliseksi. Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen on kisakalenterimme hyvin syyspainotteinen. Luotamme klubiyhteisöömme siinä, että vaikka pidetäänkin fyysistä etäisyyttä ja toimintatavat ovat hieman erilaisia, säilyy lämmin yhteishenkemme entistäkin parempana.

Viikonlopun sateet ja aurinko helli kenttää ja sai sen vihertämään. Kentän nykyinen kunto on sallinut sen, että Harjun puolelta päästiin viikonloppuna avaamaan neljä väylää kesägriineille ja tänään maanantaina saatiin viimeiset kaksi kesägriiniä avattua. Kenttä pelataan nyt siis kokonaan kesägriineille. Väylä 16 korjaustyöt jatkuvat edelleen ja aluetta kastellaan myös ajoittain päivisin. Väylän korjaustyön etenemisestä tiedotetaan tarkemmin, kun muutoksia tulee.

 

VIIKKO 24

 

KESKIVIIKKO

  • Ladygolf – naisten peli-ilta
    • Luvassa 9r henkilökohtainen pistebogey HCP kilpailu. Ilmoittaudu mukaan caddiemasterille. Lähdöt klo 17:30 alkaen.

SUNNUNTAI

  • Kapteenin Malja
    • Avoin kilpailu. Peräkkäiset lähdöt klo 11 alkaen.
    • Sarjat: Miehet A (HCP 0-12.5), lyöntipeli SCR, 58-tee. Miehet B (HCP 12.6-36) lyöntipeli HCP SAT 36, 55-tee. Naiset lyöntipeli HCP SAT 36, 48-tee.
    • Ilmoittaudu mukaan NexGolfissa tai caddiemasterille.
  • Nappulagolf
    • Nappulagolf on 5-17-vuotiaille junioreille suunnattu harrasteryhmä, joka kokoontuu sunnuntaisin klo 17-18 Virpiniemi Golfin rangella.
    • Osallistuminen on maksutonta kaikille ViGC:n juniorijäsenille. Tervetuloa tutustumaan toimintaan maksutta!

 

KLUBITALO

 

TOIMISTO

Caddiemasterin toimisto palvelee klo 8–20.

 

RAVINTOLA SPOON

Ravintola Spoon palvelee tilanteen mukaan, kuitenkin vähintään klo 9–17. Lounas tarjolla arkisin henkilökunnan annostelemana klo 10:30–14:00 välisenä aikana. Lounas saatavilla myös mukaan.

Katso viikon ruokalista täältä.

 

 

KENTTÄ

Kenttä pelataan kokonaisuudessaan kesägriineille. Väylä 16 muutostyöt jatkuvat ja drop zonet ovat käytössä. Väylän kastelua suoritetaan myös päivisin. Viikonlopun kelit ja kastelut ovat saaneet väylänkin vihertämään ja väylän kylvöt ja lannoitukset on saatu päätökseen. Nyt odotellaan, että ruoho kasvaa ja tihenee. Griinin siirtonurmen asennus jatkuu, joten asennuksen aikana lippu on siirretty talvigriinille.

Väylät leikataan toistaiseksi 15mm mittaisiksi ja griinit 4,5mm, jonka jälkeen pituutta aletaan alentamaan tilanteen salliessa.