02.04.2021

Viimeisen reiän birdie takasi Kiira Riihijärvelle jatkopaikan Augustan kentälle

Augusta National Women’s Amateur kilpailua, mihin on kutsuttu maailman 72 parasta amatööriä, on nyt pelattu kaksi kierrosta. Draamaa tai jännitystä kilpailusta ei ole puuttunut. Keskiviikkona 31.3. Champions Retreat Golf Clubilla pelattu ensimmäinen kierros sai yllättävän käänteen, kun 29 pelaajaa joutui jättämään kierroksen kesken epävakaiden sääolosuhteiden takia. Virpiniemen kasvatti Kiira Riihijärvi oli ehtinyt 13. reiälle asti, kun peli vihellettiin poikki. Kiira oli 13. reiällä tuloksessa -1, joka sillä hetkellä riitti jaetulle kakkossijalle.

Torstaina 1.4. kesken jääneiden kierrosten viimeistely alkoi heti aamulla. Riihijärvi päätti ensimmäisen kierroksensa tulokseen 73 (+1) ja lähti toiselle kierrokselle hyvistä asemista. Toisen pelipäivän olosuhteet olivat jälleen kerran haastavat – kova tuuli hankaloitti pelaajien suorituksia. Kierros oli etenkin Riihijärven osalta varsinainen jännitysnäytelmä, sillä viimeiselle kierrokselle, maagiselle Augustan kentälle, karsiutui 30 parasta pelaajaa. Kiira taiteili viimeiselle reiälle birdien, jonka avulla hän nousi jaetulle 21. sijalle ja lunasti jatkopaikkansa kolmannelle kierrokselle!

Riihijärven toisen kierroksen tulokseksi muodostui siis 77 (+5), joka summaa kahden kierroksen yhteistulokseksi +6. Kymmenen kärkeen Kiiralla on eroa vain kolme lyöntiä. Kisan johdossa keikkuu USA:n Rose Zhang ja Ruotsin Ingrid Lindblad, joiden molempien yhteistulos kahden kierroksen jälkeen on -1.

Tänään perjantaina pelataan harjoituskierros Augustan kentällä, ja huomenna lauantaina 3.4. nähdään kilpailun jännittävä viimeinen kierros. Augustan kenttä lukeutuu maailman maagisimpiin ja haastavimpiin kenttiin. Kiira Riihijärvi on ensimmäinen suomalainen nainen, kuka on päässyt tälle legendaariselle kentälle pelaamaan. Huikeaa!

Kiira lähtee lauantain kierrokselle jo heti toisessa ryhmässä, lähtöaika on Suomen aikaa klo 15:10. Samassa lähdössä on Kiinan Lei Ye. Pääset seuraamaan kilpailua täältä. Tulostaulun näet täältä.

Onnittelut jatkopaikasta ja tsemppiä huomiseen!