Etusivu

Kauppa

Ajanvaraus

Aloita Golf

Kauden toinen Hole-In-One!


Torstaina 11.6. Tuomas Tervahauta onnistui tekemään elämänsä ensimmäisen holarin Virpiniemen 15. väylällä. Mailana Tuomaksella oli pitching wedge ja matkaa lipulle oli hieman päälle 100 metriä.

Tuomas kertoo vaiheikkaasta holariin johtaneesta kierroksestaan näin: "Virpiniemeen saavuttiin hieman kiireellä ja suorilta 1-tiiboksiin 15:30 aloittamaan kierrosta Veetin ja Eeliksen kanssa (Veli-Matti Kylmäluoma ja Eelis Lakkapää). Virpiniemessä keli oli oikein mainio, aurinko paistoi, noin 20 lämmintä ja mereltä puhaltava lempeä tuuli viilensi mukavasti. Harjun etu-9 peli ei oikeen kulkenut ja alkoi tuntua, että voisi lähteä kotia. No siinä pidettiin pieni tauko clubilla ja nautittiin terassilla yksi huurteinen jäätelön kera. Tämän jälkeen lähdettiin kuitenkin Meren taka-9 ja tauko oli tehnyt tehtävänsä, koska peli alkoikin tuntua paremmalta. Pari hyvää onnistumista siinä tuli putkeen 13 ja 14 väylillä ennen, kuin siirryttiin 15-väylän tiiboksiin.

Aikasemmin 15-väylän talvigriinin lipun paikka aiheutti monet kerrat harmaita hiuksia sen haastavuuden vuoksi ja siihen saikin harjoitella tarkkaa avaamista. Nyt kesägriinille siirrettyessä pinta-alaa lipun ympärillä on huomattavasti enemmän, joten avaaminen on hitusen helpompaa.

15-väylällä pääsin lyömään avauksen ensimmäisenä. Avaus tuntui lyöntinä hyvältä, mutta aluksi luulin lyönnin menevän pitkäksi lipusta. Pallo tuli kuitenkin noin 15cm ennen lippua alas ja kopsahti lippuun, jonka jälkeen pallo hävisi silmistä. Tämän jälkeen kaikki katsottiin toisiaan hämmentyneinä, että menikö pallo tosiaan suoraan kuppiin. Veeti ja Eelis löivät omat avauksensa, jonka jälkeen lähdettiin kohti greeniä. Jännitys oli valtaisa, koska palloa ei näkyny greenillä. Lipulle päästyä kurkkasin kuppiin ja pallohan siellä lepäsi kupin pohjalla. Siihen pienet tuuletukset, fiilis oli uskomaton ja sanoin kuvailematon. Loppukierros meni fiilistellessä ja hämmästellessä tehtyä holaria. Tästä on hyvä jatkaa hienoa golfkesää Virpiniemessä."


Haluamme vielä kerran onnitella Tuomasta upeasta suorituksesta!