29.06.2026 12:35
Kenttätiedote 29.6.
Pohjoisissa olosuhteissa golfkentän kuntoon saattaminen ei koskaan ole helppoa ja haasteet vaihtelevat. Tänä vuonna terminen kevät alkoi kuukausi normaalia aikaisemmin, mistä syystä tuulikuivuminen vaurioitti kenttää sen koko alueelta. Vauriot ovat valitettavasti näkyneet koko kevään ajan erityisesti viheriöillä ja niiden pelikuntoon saattamisen vaikeudet ovat turhauttaneet niin pelaajia kuin kenttähenkilöstöä. Virpiniemessä olemme tottuneet vähintäänkin kohtuullisen hyväkuntoisiin pelipintoihin.
Vaikeuksista huolimatta kenttähenkilöstö uuden kenttämestarin johtamana on osoittanut vahvaa sitoutumista vaurioiden korjaamiseksi ja kentän työstämiseksi mahdollisimman hyvään pelikuntoon. Kenttämestari on tuonut uusia menetelmiä ja näkökulmia kentänhoitoon. Mittaaminen ja muu analysointi on ollut iso osa Villen työstä hänen ensimmäisen puolentoista kuukautensa aikana. Tässä lyhyessä ajassa ei ole vielä mahdollista omaksua kentän kaikkia ominaisuuksia. Ville on todennut moneen otteeseen, että kentänhoidolla on 8 kpl ongelmia ja ne ovat heikoimmat viheriöt kentällä.
Vaikka palautteet kentän kunnosta kuvastavat odotetusti pettymyksiä, niin haluan kiittää kaikkia osakkaita, jäseniä kuten myös vieraspelaajia kärsivällisyydestä. Kiitos,että olette antaneet kenttähenkilökunnalle työrauhan, jotta teille se tärkein, golfkenttä, saa tarvitsemansa huolenpidon ja ajan korjaantuakseen. Kautta on reippaasti jäljellä, väylien ja viheriöiden kunto kohenee ja paljon hyviä kierroksia on edessä tälläkin kaudella.
Pasi Voutilainen
Toimitusjohtaja