12.10.2026 12:00
Assistant Promme Risto Keskitalo huomioitiin Suomen Olympiakomitean kunniamaininnalla
Suomen Olympiakomitea on myöntänyt Kastellin urheilulukion lehtori Risto Keskitalolle kunniamaininnan tunnustuksena hänen merkittävästä ja pitkäjänteisestä työstään urheilijoiden kaksoisuran edistämiseksi niin paikallisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisestikin.
Keskitalo on ollut keskeisessä roolissa suomalaisen urheiluakatemiatoiminnan keskeisiä rakentajia. Hän perusti Suomen ensimmäisen urheiluakatemian eli Ouluseutu Urheiluakatemian, ja on vuosien varrella toiminut useissa vastuutehtävissä sen kehittämiseksi. Valtakunnallisesti Keskitalo on osallistunut monipuolisesti suomalaisen urheiluakatemia- ja huippu-urheilujärjestelmän kehittämiseen.
Myös kansainvälisesti Keskitalon työ on jättänyt merkittävän jäljen. Hän oli perustamassa European Athlete as Student (EAS) -kaksoisuraverkostoa, jonka presidenttinä hän toimi sen alkuvaiheessa. Vuonna 2008 hänet nimitettiin verkoston kunniajäseneksi. EAS on toiminut merkittävänä yhteistyöfoorumina, jonka tavoitteena on edistää urheilun ja koulutuksen yhteensovittamista sekä tukea urheilijoiden mahdollisuuksia rakentaa menestyksekästä kaksoisuraa.
Oululaisista golfpelaajista Kastellin urheilulukion Keskitalon valmennuksessa ovat käyneet mm. Linda Osala (os.Henriksson), Roope Kangas ja Saana Pakonen. Tällä hetkellä opintojaan ja urheilu-uraansa Kastellissa yhdistävät Aino Kiiskilä ja Oliver Rekilä.
Virpiniemi Golf haluaa onnitella Ristoa tästä upeasta tunnustuksesta!