23.12.2023

Tunnelmallista joulua ja menestystä vuoteen 2024!

Pian kalenterissa käännetään lehti vuodelle 2024, mutta ennen sitä pääsemme nauttimaan Joulurauhasta ja hyvästä ruoasta. Mennyt vuosi on ollut kaikilla mittareilla tarkasteltuna erinomainen. Kierroksia kertyi lähes 34 000, pelaaja ensin kyselyssä sijoituttiin erittäin hyvin ja kenttään on tehty paljon muutoksia, jotka vaikuttivat kentän pelaavuuteen positiivisesti. Juniorityössä on menty paljon eteenpäin, joka näkyi kauden aikana junioreidemme menestyessä loistavasti kisoissa.

Virpiniemi golfin toimintaa on kehitetty vuosi vuodelta eteenpäin kaikilla osa-alueilla ja tätä kehityksen jatkumoa tullaan viemään eteenpäin myös ensi kaudella. Syksyllä aloitetut kentän muutostyöt on näistä näkyvin osoitus.

Virpiniemi Golf haluaa kiittää osakkaitaan, jäseniään, yhteistyökumppaneitaan ja asiakkaitaan kuluneesta vuodesta, sekä toivottaa tunnelmallista joulua ja menestyksekästä uutta vuotta 2024!